Pitkäikäinen piristys


Täytyy kyllä sanoa, että tästä kahden ja puolen euron hintaisesta salaperäisesti nimettömänä pysyttelevästä (kukkakaupan myyjä nimen kyllä kertoi, mutta arvatkaapa muistanko mikä se oli) oksasta on ollut iloa pitkäksi aikaa. Ensin tuoreena ja nyt vielä käppyräksi kuivettuneena. Blogiinkin se pääsee jo peräti toistamiseen.

Saimme viikonloppuna osamme kauden taudeista, kun me perheen aikuiset sairastuimme vuoron perään vatsatautiin. Huh. Miten päivän tauti voikin vetää voimat pois niin totaalisesti. Onneksi toipuminen on nyt lähtenyt käyntiin, ja energiaa löytyy arjen pyörityksen lisäksi jo odin järkkäilyyn ja minulle tyypilliseen tauottomaan hyörimiseen. Kyseinen hyöriminen (ei muuten niitä parhaita piirteitäni armaan aviomieheni mielestä, pitäisi kuulemma joskus olla ihan paikoillaankin) on tällä hetkellä ehkä jopa astetta raivokkaampaa, sillä viikonloppuna olisi tarkoitus juhlia kuopuksen ykkösiä (nyt sormet ristiin, ettei meille kulkeudu sitä ennen enempää tauteja). Vaikka päätimmekin pitää tällä kertaa tavallista "pienemmät" synttärit ja kutsua paikalle vain perheet ja kummit, niin järjestelemistä riittää silti. Vieraiden määrä kun joka tapauksessa lähentelee kahtakymmentä.

7 kommenttia

  1. Toi oksa on kyllä ihana. Ärsyttää kaikki kauniit kimput kun ne lakastuu muutamassa päivässä.
    Vatsatauti on kyllä kaikista viheliäin. Itse poden tällä hetkellä melkoista kurkkukipua. Odottelen että mihin tämä tästä vielä äityy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, pikaista paranemista! Nyt tuntuu olevan ihan kauheasti tauteja liikkeellä...

      Samaa mieltä kukista, tämä kuitenkin yllätti varsin positiivisesti! Ja on vielä kauniskin:-)

      Poista
  2. Mistä muutes on tui ihana kalenteri?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalenteri on ystäväni tekemä:-)

      Poista
    2. No voi harmi. Tuo on niin upea kalenteri.

      Poista
  3. Miten teillä on muuten sujunut kolmilapsisena perheenä? Meillä minä haaveilen pikku-kolmosesta ja mies tyrmää ajatuksen kokonaan. Esikoinen meillä nyt eskarissa ja kuopus neljä vee.

    Sydän sanoo kyllä kolmonen ja järki hieman vastustelee, kun elämä nyt jo helpompaa, kun lapset jo vähän isompia. En vain osaa sanoa, pitäisikö miestä alkaa lämmitelemään ajatukselle vai ei. Kun asiasta puhuu, niin vastaus on järkähtömästi EI. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen noin puoli vuotta meni kyllä tosi hyvin, tuntui, että ensimmäistä kertaa tiesi mitä tehdä ja vauvakin oli varsin tyytyväinen tapaus (tosin keskimmäinen reagoi aika vahvasti parin kuukauden ajan ja ripustautui minuun).

      Sitten kun poika lähti liikkeelle ja osoittautui suhteellisen vilkkaaksi, niin tilanne on hieman muuttunut. Kun nuorinta pitäisi vahtia koko ajan ja vanhemmatkin lapset kaipaisivat huomiota ja seuraa. Heikoimpina hetkinä sitä on muistellut haikeudella, miten helppoa kahden isomman lapsen kanssa oli. Kun se vauva- ja taaperoaika alkaakin taas alusta. Niin hyvässä kuin pahassakin. Nyt on kyllä kuitenkin tilanne taas selkeästi helpottanut, kun saatiin kuopuksen unirytmi kuntoon.

      Onhan tämä arki aikamoista haipakkaa, varsinkin kun mennään suhteellisen pienellä tukiverkolla, mutta jos verrataan siihen, mitä odotin/pelkäsin ennen kolmatta, niin ei tämä ainakaan ihan niin hurjaa ole ollut:-)

      Poista