Vaiheessa

Tämän syksy on siis tuonut mukanaan melkoisen uudistusinnon kodin ja sen sisustuksen suhteen, ja tällä hetkellä tuntuu, että lähes jokainen huone on jonkinlaisessa välitilassa. Vanhaan järjestykseen on kajottu, mutta mikään ei ole vielä valmista. Melko tuskastuttavaa siis.

Sama on tilanne myös olohuoneessa kirjahyllymme suhteen. Sen keventämisen aloitin toissailtana siirtämällä puolet lehtikokoelmistani taloyhtiön kierrätyshyllyyn naapureiden luettavaksi. Tuo vanha kellastunut Lundia olisi tarkoitus maalata valkoiseksi, kunhan pääsisin maalikauppaan asti. Joten tämäkin projekti on siis, no, vaiheessa. Kuvasin kuitenkin tämän vanhan uskollisen palvelijamme kesken muodonmuutoksen, jotta maalausprosessin jälkeen olisi niitä kuuluisia ennen-kuvia, mihin sitä lopputulosta voisi sitten vertailla.







4 kommenttia

  1. Lundia sopii teille kyllä oikein mainiosti juuri noinkin :) Vaikka ymmärrän kyllä, jos itseään kyllästyttää ja kaipaa muutosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! "Maalatako vai eikö maalata" -osa tätä projektia on vienyt nyt noin pari vuotta juurikin tuosta syystä, että olen toisaalta tykännyt hyllystä juuri noinkin. Nyt tuntuu kuitenkin, että aika on kypsä:-)

      Poista
  2. Oon aina tykänny teidän kirjahyllystä, värijärjestyksessä kun ovat :) t. Veera

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, kiitti! Meillähän on nykyään kirjat värijärjestyksessä myös lastenhuoneen hyllyssä, seurauksena se, että toistaiseksi vain mä voin laittaa luetut kirjat takaisin paikoilleen... :-D

      Poista