Panta päässä

Olen nähnyt niistä kuvia ja hypistellyt kaupoissa, mutta pakottava tarve saada itsellekin pääpanta iski vasta, kun näin bussissa tytön, jolla oli sellainen. Eipä siinä sitten muuta kuin bussilla kotiin, pari minuuttia googlettelua eri malleista ja sitten lanka puikoille. Sileä neulos rullautuu reunoista, mutta hirveästi aikaa prässäämiselle en kuitenkaan malttanut uhrata, sillä panta oli ihan pakko saada tänään päähän. Värivalinta osui nappiin (tällä hetkellä petrooli ei vain voi mennä pieleen) ja ainakin näillä keleillä rinkulan lämmitysteho on varsin riittävä. Eli siis tykkään. Jopa näin hiukset auki, vaikka melko nopeasti rupeaakin muistuttamaan Björn Borgia.





Panta itse tehty / huivi Pieces / takki Vila / jogger jeans -farkut KappAhl / kengät Duffy / neule Asos

Lähetä kommentti