Lasten kanssa Kööpenhaminassa

Meidän perhe on siirtynyt jonkinlaiseen loman ja arjen väliseen välitilaan, mutta mieli viipyilee edelleen kesälomassa ja siksi ajattelin kirjoittaa hieman vinkkiä muille kaupunkilomasta haaveileville lapsiperheille. Oman kokemuksen perusteella täytyy nimittäin todeta, että Kööpenhamina sopii koko perheen lomakohteeksi mainiosti. Keräsin tähän postaukseen paikkoja, joihin Köpiksessä kannattaa suunnata, jos on liikkeellä lasten kanssa.


Ensiksi pari Köpiksen klassikkoa. Zoologisk Have oli ainakin aikaisemmin pelkästään Korkeasaaressa käyneille lapsillemme elämys jääkarhuineen, kirahveineen ja norsuineen. Varsinkin lähietäisyydeltä nähty uiskenteleva jääkarhu teki vaikutuksen. Eläintarharetkelle kannattaa ottaa omat eväät mukaan, sillä piknikpaikkoja löytyy runsaasti. Ravintoloitakin toki on, mutta sisäänpääsymaksun jälkeen ei ehkä kiinnosta laittaa rahojaan vielä ruokaankin.


Tivoliin suosittelen menemään illalla niin, että aluetta voi ihailla sekä päivänvalossa että illan hämyssä kaikkien valojen palaessa. Tivolin hurjimmat laitteet ovat ihan oikeasti todella hurjia, mainittakoon esimerkiksi hieman päheämpi versio ketjukarusellista, joka nousee kymmenien metrien korkeuteen. Laitteisiin myydään kertalippuja ja valikoimissa on myös lasten ranneke, jolla lapsen mukana laitteisiin pääsee vapaavalintainen aikuinen (ei tarvitse siis välttämättä ostaa kummallekin vanhemmalle omaa ranneketta, vaan vuoroissa voi vaihdella). Plussaa myös siitä, että alle 8-vuotiaat lapset pääsevät Tivoliin ilmaiseksi sisään. Tekemistä ja näkemistä huvipuistossa riittää laitteiden lisäksi muutenkin, pääsisäänkäynnistä katsottuna puiston vasemmalla reunalla sijaitsevassa Rasmus Nallen leikkipuistossa ainakin meidän lapset jaksoivat riehua vaikka kuinka kauan.

Ja jos asuntomessujen yhteydessä on puhuttu ampiaisista, niin Tivolistakin niitä löytyi aivan mieletön määrä, ja yksi hattarasta humaltunut pörriäinen pääsi pistämään esikoistakin. Loppukesästä Tivoliin matkustavien allergikkojen kannattaa siis varaututua tähän.



Kööpenhaminassa pääsee myös helposti ja nopeasti rantalomalle. Amager Strandpark ihanine hiekkarantoineen on noin 15 minuutin metromatkan päässä keskustasta. Rannalta löytyy suojaisempi puoli perheen pienimmille sekä enemmän aaltoja tarjoava avomeren puoli, jossa voi bongailla saapuvia ja lähteviä lentokoneita sekä kuikuilla kaukana siintävälle Juutinrauman sillalle. Rannalta löytyy myös jätskikioskeja, kahviloita/ravintoloita ja erilaisia aktiviteetteja. Myös tuo Kööpenhaminan kuskiton metro on muuten kiva elämys, suosittelen menemään istumaan ihan eteen, kun metrojuna viilettää tunneleissa.


Köpis on myös täynnä kivoja leikkipuistoja, joista meidän "lähipuistomme" oli Skydebanehave. Mahdollisimman paljon take away -kahvia lomillaan haluava äiti antaa lisäpisteitä puiston omasta pienestä kahvilasta. Kaupunginosista uusia tuttavuuksia meidän perheelle oli värikkäisä taloja ja kanaaleita tarjoileva Christianhavn sekä Fredriksberg, joka kannattaa painaa mieleen hotellia/asuntoa kaupungista etsiessään. Ainakin Gammel Kongevejltä lähtee ihania rauhallisia sivukatuja, jollaisella myös meidän majapaikkamme sijaitsi.  Suosittelen katsastamaan myös Papirøenin (suuren määrän katuruokakojuja sisältävän tehdashallin, kaikille löytyy varmasti jotakin syötävää) sekä Havnebadetin Islands Bryggellä.


Sitten vielä yksi sovellusvinkki. Meillä oli matkalla käytössä Pocket Earth -sovellus, joka osoittautui varsin käteväksi. Sovelluksen avulla löysimme helposti lähikaupan, leikkipuistot ja ruokapaikat, ja sen avulla oli helppo suunnistaa. Lisäksi kartta oli oiva apu matkan suunnittelussa, kun siihen pystyi merkitsemään kaikki kiinnostavat ja käymisen arvoiset paikat jo valmiiksi.

Lisää Köpis-vinkkejä lapsiperheille löytyy muuten ainakin täältä ja tanskan kielen taitoisia suosittelen lukemaan myös tämän.

2 kommenttia

  1. Hei, milloin te olitte Köpiksessä?! Me tultiin viikko sitten kotiin sieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin Köpiksessä 18.-22.7., joten tultiin sieltä jo pari viikkoa sitten. Ihana kaupunki<3 Just huomasin tänään sun Tanska-postauksen:-)

      Poista