Kymmenen kuukautta

Meidän poikanen on jo kymmenen kuukautta. Nyt viimeistään se pötköttelevä vauva on lopullisesti muuttunut ikilikkujaksi, jota kiinnostaa kaikki, mutta yksi juttu kerrallaan vain hetken aikaa (poikkeuksena imuri, jota voi tutkailla pidempäänkin). Jemmailijaksi, joka piilottaa sukat roskiksiin, kylpykalat vessanpönttöön ja pallot muiden perheenjäsenten kenkiin. Kiipeilijäksi, joka niin mieluusti kiipeäisi portaita ylös ja varmasti kohta pääsee omin avuin jo sohvallekin. Kirkujaksi, joka kiljahtelee niin surusta kuin ilostakin, niin kovaa, että sitä luulee jo lasin särkyvän. Höpisijäksi, joka tuttujen tavujen lisäksi käyttää myös jänniä kurkkuäänteitä. Yökukkujaksi, joka valvoo puoleen yöhön ja herää kahdeksan tunnin yöunien aikana kolme tai neljä kertaa, mutta nukkuu päivisin unia helposti neljäkin tuntia putkeen. Pikkuveljeksi, joka saa isosiskoiltaan valtavan määrän halauksia, pusuja ja rakkautta.

Aikamoinen pakkaus siis. Täynnä iloa, omaa tahtoa, uteliaisuutta ja energiaa.