Kiireisen puutarhurin syntymäpäiväkukat

Meinasin ensin kirjoittaa otsikkoon "laiskan", mutta sitten pohdiskelin asiaa hetken ja tulin siihen lopputulokseen, että jos mökin kasvimaalla ruohosipuli ehtii kasvattaa nuppuja ja vieläpä kukkiakin, niin se ei johdu siitä, että olisin laiska, vaan siitä, että elämässä ja mökillä on tällä hetkellä aika paljon muutakin tekemistä. Ei siis laiska, vaan kiireinen. Tällä kertaa hyväkin niin, sillä muuten en olisi saanut kiikutettua palstalta kotiin itselleni kauniin violettia synttärikimppua.

Kimppu ilahdutti ruokapöydällä parin päivän ajan. Sitten sen uumenista oli eräänä aamuna tipahtanut pöydälle pieni keltainen toukka, ja ruohosipulinvarret lensivät ekoroskikseen. Tämä puutarhuri nimittäin myös kammoaa ötököitä.






Lähetä kommentti