Viikko 39

Viralliseen laskettuun aikaan eli ystävänpäivään on enää vajaa viikko. Kun on malttamattomana ensisynnyttäjänä joutunut odottamaan esikoistaan 10 päivää yli lasketun ajan, niin nyt väkisinkin suhtautuu melko varauksella siihen, että tämäkään vauva olisi saapumassa vielä ainakaan ennen tuota maagista lauantaita. Mitään varsinaisia merkkejäkään lähestyvästä ei vielä ole ilmaantunut, kuin että vauvelin möyrinnästä voisi päätellä, että tila äidin masussa alkaa hiljalleen käydä ahtaaksi. Huvittavinta on, että oikeastaan kaikki ne pienetkin raskauden aikana vaivanneet jutut ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen viimeisten parin viikon aikana. Korvaongelmat, närästys ja harjoitussupistukset. Toisaalta kummatkin edellisetkin synnytykset alkoivat ilman minkäänlaisia ennakkovaroituksia. Kuopuksen syntymäpäivänä kahden aikaan yöllä herätessäni kaikki oli vielä täysin normaalisti. Noin kaksi tuntia myöhemmin alkoivat lähes saman tien säännölliset supistukset. Jännittäviä aikoja siis elellään, mahdollisesti pelkästään seuraava viikko tai sitten sinne maaliskuuhun asti... Fiiliksetkin vaihtelevat kutkuttavasta odotuksesta jännitykseen, rauhalliseen mieleen, huoleenkin. Miten synnytys menee, onhan vauva kunnossa, miten uusi tulokas vaikuttaa perheeseemme ja elämäämme, ja ennen kaikkea, millainen tyyppi sieltä oikein maailmaan putkahtaa.