Päiväkotikuvaus ja semisamistelua

Tyttöjen päiväkodissa on meneillään päiväkotikuvaus. Viime vuonna vaatetus valittiin kummankin mieltymysten mukaan aika summanmutikassa (Helmillä räikeää pinkkiä, Armilla kukkamekko ja oranssia), mutta tänä vuonna päätin kokeilla vähän yhtenäisempää ilmettä ja tytöt pukivat päälle nämä jo jokin aika sitten muistaakseni joululahjaksi saadut Poikueen ihanat kukkamekot (nuo napit ovat niin ihana yksityiskohta, että suosin mekkojen pukemista näin päin, vaikka vissiin oikeasti mekot kuuluisivat toisin päin). Täysin samanlaisissa vaatteissa meidän tytöt liikkuvat melko harvoin (pukinkonttiin tosin odottaa nytkin pääsyä kaksi samanlaista pupumekkoa;-)), mutta samaa vaatetta eri väreillä voisin kokeilla useamminkin.

Mielenkiinnolla kuulisin teidän lastenne vaatteista ja niiden yhteneväisyydestä, ovatko sisarukset kuin kaksi marjaa vai täysin eri maata?



6 kommenttia

  1. Ihanat! Mä luulen, että jos meidän lapset olisivat samaa sukupuolta, samistelisin paljon nykyistä enemmän. Tottakai nykyiselläkin kokoonpanolla voisi samistella, mutta harvoin näköjään tulee sitä tehtyä. Ehkä siksi, kun olen tykännyt pirteistä pojan vaatteista ja hempeistä tytön vaatteista... ei oikein toimi yhtälö silloin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin varmaan tota samistelua hillitsee jonkin verran se, että kun vanhemmalle tykkään pukea niitä värejä, niin nuoremmalle jotain hillitympää:-)

      Poista
  2. Paljon samistelua! Molemmat kun tykkää samanlaisista vaatteista ja väreistä ja vielä tykkäävät olla samanlaisissa/samantapaisissa vaatteissa😊 Pikkuveljeä puetaan sit samantyylisesti mut eri värein😉Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän tytöt on kyl niin söpöjä, kun ne on samanlaisissa vaatteissa!:-)

      Poista