Yksivuotias

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen tasan vuosi sitten. Jossain alitajunnassa muhinut ajatus muuntui päätökseksi hetken mielijohteesta, ehkä noin kaksi tuntia ennen ensimmäistä postausta. Tuohon aikaan tunsin itseni melko turhautuneeksi ja kaipasin jotain omaa. Lisäksi halusin tallentaa tulevaan muuttoon ja sen tuomaan (minulle henkiökohtaisesti merkittävään) elämänmuutokseen liittyvät haaveet ja kokemukset. Lisää taustoja voitte lukea täältä, ensimmäisestä postauksestani.


En silloin aavistanut, kuinka rakas harrastus tämän blogin kirjoittamisesta tulisikaan. Sen lisäksi, että sain sitä kaipaamaani jotain omaa, sain myös väylän toteuttaa itseäni. Olen tavannut virtuaalisesti samanhenkisiä ja samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä, ammentanut muiden blogeista uskomattoman määrän inspiraatiota ja päässyt kokemaan mielenkiintoisia asioita. En osaa enää edes kuvitella elämääni ilman tätä blogia. Uskon, että sen kirjoittaminen on vaikuttanut merkittävästi myös uuden kotimme sisustuksen muotoutumiseen.


Blogin käsittelemät aiheet ovat siirtyneet muuttokokemuksista, fiilistelystä ja suunnitelmista selkeästi sisustuksellisempaan suuntaan, mutta kotiin ja sen sisustukseen liittyvien aiheiden lisäksi kirjoittelen myös kaikesta muusta, mikä tuntuu kiinnostavalta. Tämä tapahtunee vastaisuudessakin peruskepeällä otteella ja toivon blogini jakavan hyvää mieltä myös jatkossa. Kiitos teille kaikille lukijoille kommenteista ja tykkäyksistänne, on ihana huomata, että jo näin moni haluaa seurata meidän kuulumisiamme ja käydä kurkistelemassa kotiimme!

1-vuotisjuhlallisuudet jatkuvat vielä myöhemmin arvonnan muodossa, joten pysykäähän kuulolla..!

I started to write my blog exactly one year ago. At that time I felt I needed something which is "my own" and since we were moving to our new home soon, I decided to start write a blog about the moving and the big change it meaned to me. Since then this blog have become my dearest hobby and I can't imagine a life without it! I have virtually met people who share the same interests, got lots of inspiration and even got new experiences. I want to thank all of you who visit  my blog and want to read about our life and our home. I'm happy that you are so many already!

The photos in the first picture are from our old home, in the second one from our new.


8 kommenttia