3 x kevät-/kesäasu

Ensin odotetaan malttamattomina kevättä ja sitten kun se kevät viimein tulee, sillä nythän on kevät, niin mieli siirtyykin jo ottamaan varaslähtöä kesälaitumille. Siis tottakai nautin hetkestä ja keväästä, kun se nyt vihdoin (tai viime vuoteen verrattuna jo) on tullut (toivottavasti jäädäkseen tällä kertaa), mutta onhan se ihan kiva jo suunnitella kesääkin. Ja kesäasuja, tai oikeastaan loppukeväänkin asuja.

Allekirjoittaneen kaupoissa kiertely ja surffailu siirtyy aina keväisin ihan uusiin ulottuvuuksiin ja koska kaikkea ei kuitenkaan voi ostaa, niin näiden asukollaasien tekeminen käy hyvin leikkishoppailusta (tosin joskus "vahinkoja" saattaa siltikin tapahtua). Keräsin teille kolme omaa suosikkivaatetta sekä -asukokonaisuutta Espritin nettikaupan valikoimista. Oikeastaan ainakin kaksi näistä käy myös näin keväällä, tuo kolmas onkin sitten jo vähän kesäisempi.

Blogia jo tovin lukeneet varmasti tietävätkin, että olen todella mieltynyt mekkoihin. Ja jotenkin tänä vuonna ihastukseni kohdistuu kukkamekkoihin. Kaikkeen muuhunkin kukalliseen oikeastaan. Ensimmäinen asu onkin siis kerätty kukkamekon ympärille. Tykkään jostain syystä kovasti paljaiden säärien ja ns. talvinilkkureiden yhdistelmästä, vaikka se onkin tosi epäkäytännöllinen. Tähän asuun voi onneksi halutessaan lisätä myös sukkikset.


Toinen fanitukseni kohde tänä keväänä (ja aina muutenkin) ovat ilmavat kuviolliset puserot ja paitapuserot (kukallisetkin luonnollisesti käyvät). Tämä mustavalkoinen yksilö olisi varma valinta ihan muitakin vuodenaikoja ajatellen. Ja vaaleanpunainen väri on tietty kevään lemppareita sekin (onkohan joltakulta mennyt ohi...). Noissa housuissa on vielä ihanat vetoketjutaskut.


Vakaana aikomuksenani on myös pukeutua kesällä pyjamahousuja muistuttaviin pöksyihin ja tämä musta jumpsuit pistikin Espritin valikoimista ensimmäisenä silmään, sillä lahkeet ovat juuri sellaiset sopivan pöksyiset. Jumpsuit-kokonaisuudesta tietenkin tulee vielä lisäplussaa (salainen haaveeni jo viime kesästä lähtien).

Oman kesätyylini kulmakiviä asustepuolella ovat juurikin huivit ja roikkuvat korvakorut. Korkoharjoitteluista huolimatta jalkaan sujautan kyllä kaikista mieluiten joko lättäpohjaiset sandaalit tai sitten ballerinat. Toistaiseksi mennään vielä kuitenkin vähän raskaammissa tamineissa, mutta onneksi sentään talvitakit voi laittaa jo naftaliiniin.


4 kommenttia

  1. Oi vitsi, toi haalari on ihana!!!! Nettikaupassa sitä näkyy olevan vain harmaana :( täytyy lähteä metsästysreissulle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eikä! Viime viikolla oli vielä mustaakin, kun tätä postausta tein:-O Näköjään se on ollut ihana muidenkin mielestä..!

      Poista